lauantai 28. maaliskuuta 2015

Days 21-26

Heiiii, anteeksi kaikki jotka on odottanut kuulumisia. En ole saanut tätä vaan loppuun, meillä on niin vähän aikaa istahtaa alas, täällä netti myös tökkii koko ajan, sitten olen ollut kipeä ja väsykin. :/
Day 21 Ratsastin vaan rennoksi ja pyöreäksi Zoefin kun se oli tehnyt niin paljon töitä edellisinä päivinä. Menin kevyessä istunnassa isoa laukkaa ja sitten istuin alas ja puoli pitkällä ohjalla kokosin piruetti laukkaan ja näitä mentiin ja heppa oli ihan innoissaan! Esperanza oli tosi hyvä lopussa ja olin siitä niin tyytyväinen, kun yleensä se on aina hyvä alussa ja sitten kuumenee ja loppua kohden ei meinaa tulla enää mitään, mutta tosiaan edistys jatkuu. Repesin niin totaalisesti, kun Ronin pitää kuulemma mennä naimisiin mun kanssa jos jatkan ratsastusta tuolla hevosella noin hyvin..:DDD Vapise Ville :DD.
Illalla tuli asiakkaita Suomesta katsomaan Everestiä. Oli niin outoa puhua suomea, että ei meinannut kieli taipua mitenkään. Everest ei ollut ihan parhaillaan kankikuolaimen kanssa eikä myöskään satula ole mielestäni yhtään sopiva. Eli silloin se siis ei ole sopiva. :D Huomenna tulevat kuitenkin uudelleen ja silloin laitetaan eri kuolain ja satula.

Minulla oli perjantaina ensimmäinen day off tämän reissun aikana. Aamulla menin kuitenkin auttamaan letittämisessä asiakkaita varten. Halusin toki myös nähdä kuinka se sujuu. No ei Everest tänäänkään näyttänyt niitä parhaita puolia itsestään, oli ihan kiva, mutta ei ravannut kunnolla, oli vino ja niin jännittynyt selästä. Tosi Harmi, sillä asiakkaat muuten pitivät siitä paljon.
Muuten vaan löhöilin koko päivän ja kattelin leffaa. Täällä on oikeasti niin uskomattoman huoletonta. Erittäin hyvä paikka super stressaavalle, ahdistuneelle kaikki tänne nyt ja heti perfektionistille! :D Täällä päivän suurin murhe on miten hevonen kulkee tänään ja mitä on illalliseksi, jutut pyörii koko ajan hevosten ympärillä miten kukakin meni tänään ja Ruoka tulee höyryävänä pöytään. Ainoa kotoisa asia on että kirjoitamme kauppa listaan haluamamme ruoat ja aina joka tiistai ja perjantai ilmestyy jääkaappiin. Tämähän on toki tuttua kotoa :P

Day 23. Zoefilla oli ollut eilen juoksutus koska olin vapaalla, kukaan muu ei mene sillä täällä saan ihan ite työskennellä sen sellaiseksi kuin haluan. Se on molemmille kiva, Zoef on ollut vaikea myydä kun se ei ihan rehellisesti liiku tuntumaa kohden ja pitää koko ajan olla niin kevyt ja samalla sillä on aivan kamala ravi istua. Oli niin hirveä minunkin mielestä silloin aluksi että onneksi päätin tarttua härkää saman tien sarvista, ja oikeasti ratsastaa sen pohkeen eteen, hännän huiskutuksista viis. Nyt se kulkee niin erilailla. Se on aina vähän jäykkä juoksutuspäivien jälkeen, joten tänään vaan jumppasin.
Illalla lähettiin juhlimaan Aacheniin, me workingstudentit  minä, Henna, Emagen, ja tallimanageri Charlotte ja Laudation omistaja Ann. Saatiin  kyyti sinne ja syötiin ihanassa ravintolassa pita gyrokset valkkarin kera ja siitä jonkun kuppilan kautta baariin tanssimaan. Voisin väittää että en ikinä ole tanssinut noin paljon, neljän aikaan panikoitiin Hennan kanssa, että apua ei kait vielä täydy lähteä pois. Ei onneksi ollut hätää, tanssittiin hulluna kuuteen asti ja siitä taksilla kotiin, aamupalalle ja nukkumaan.
Suraavana/ samana päivänä heräiltiin kahden aikaan syömään ja suihkuun. Meillä oli vapaa päivä, mutta Emagenia kävi sääliksi kun se lompsi talliin tunnin unien jälkeen.  Illalla Ronilla oli kisat ja meidän päivän ainoa homma oli lähteä sinne ja letittää Zidane hienoksi. Huh. Luokka oli pyhä yrjön tasoinen ja oli vain rata kokemuksen hakua Zidanelle. Muutamia rikkeitä, muuten heppa käyttäytyi loistavasti!

Day 25. Hyvin nukutun yön jälkeen virkeänä hommiin. Ratsastus ei jotenkin sujunut tänään, en saanut itseäni käyntiin ja ratsastuksessa eniten ratkaiseva fiilis oli kateissa. Oli jotenkin kipeä olo, onneksi päästiin auringon paahteeseen putsaamaan kouluaidat. Kouluaitoja puhdistaessa erittäin epä-ergonomisessa asennossa, mietin hetken aikaa kuinka typerä laji tämä kouluratsastus on kun pitää hemmetti kiillottaa jotkut laudan kappaleetkin valkoisiksi hiekkakentällä. Monet asiat voi selittää erilaisilla hyödyillä ja aina joku hyötyy jostain. Kukaan ei kuitenkaan hyödy hohtavan valkoisista aidoista mitenkään,  paitsi kuin perfektonisti kouluratsastajat ovat onnellisempia ratsastaessaan niiden keskellä, niin se on tehtävä, kaikki pysyy onnellisempina.
Seuraavana päivänä olinkin kuumeessa ja makasin koko päivän vaan sängyssä yök! Ajattelin että ei tänne hevosparatiisiin mitkään sairaudet tai flunssat tule. Zoef sai siis tänäänkin juoksutuksen kun Ron sanoi että ei tiedä onko heillä edes lupaa ratsastaa sitä kun olen kipeä.. Haha ei tietty..

Day 26. Ratsastin vain Zoefin ja Tiffanyn tänään kun vieläkin oli vähän vajavainen olo. Tiffany on 5v tamma, kuulemma tosi kuuma, vielä ei tuntunut siltä. Aloitin niin varovaisesti että Ron haukkui vaan nössöksi kun en pistänyt heti liikkumaan kunnolla, mutta halusin antaa molemmille aikaa hetken. Lopussa olikin tosi lentävä ja hieno! Tykkäsin ihan hirveesti. Zoefilla siis taas jumppa päivä, mitäs olin  kipee..

Torstaina Zoef oli tosi hyvä ja harjottelin paljon Passagea ja piaffia, tuli ihan mielettömän hyviä pätkiä ja siirtymisiä. Olin niin tyytyväinen! Zidanen kanssa harjoiteltiin laukassa koottu-keskilaukka siirtymisiä, Ron Haluaa vaihtoihin enemmän ilmaa ja rentoutta, sillä Zidane hyppää liian helposti tasan takaa. Oli niin kiva ratsastaa ja harjoitukset sujuivat hyvin ja lopussa saatiin kunnon vaihtojakin.
Taas kirjoitusvirheistä viis.. 

 Zoef <3



 Zidane alku verkassa.





 Kasvatettiin nurmikkoa :P





Katos kun on nutturakin vähän löystyny jo ;)

6 kommenttia:

  1. Kiitos kuulumisista! Terveisiä minulta ja Stinalta, joka voi oikein hyvin. Fannyn piti tulla noin 10 päivää sitten mutta katkaisi kätensä (hevonen linttasi seinään). On toipumassa hyvin. Olen ratsastanut Stinan 3 päivää putkeen, arvaa onko jalat kipeet. Ikävä teitä, Stinakin tarttis sinun lavannostoja mutta mehän pärjäämme!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ah apua.. Huh, voi miten hyvä, alkaa olla ratsastuskunto olla kohdillaan! No viikon päästä tulen kotiin, voit kertoa Stinalle <3 että sitten on lavannostoja tiedossa! :D

      Poista
  2. Hehhh...:D kiitos, mukavaa taas lukea. Juu, eikö se ratsastaminen riitä liikunnasta, kuin te jaksatte viel tanssia läpi yön. :) Ps. Keksi joku hyvä aprillipila niille. Vietetäänkö siellä ees moista päivää?? Se on Ranskasta lähtöisin. Viettäkää hyviä hetkiä.

    VastaaPoista
  3. Haha.. :D ihana Sisko <3 Eikös kouluaidat ole valkoiset jotta hevosen liikkeet näkyisivät selkeämmin? Näin oon itse joskus junaillu :D mut joo point taken! Oot rakas <3

    VastaaPoista
  4. Postausta! Postausta! Postausta!

    VastaaPoista