torstai 21. toukokuuta 2015

uudestaan täällä


Jipjei, Täällä taas!! Syventämässä oppeja ja olisi täällä tuo ihana Zoefkin ;).
Ensiksi uskomatonta on nähdä oppilaani Hennan kehitys… Kuinka voi sieltä he B tasolta kehittyä parissa kuukaudessa va B tasolle. Toki siellä on vielä paljon sistäistämistä ja opittavaa, mutta nyt siis todella tiedän, että kaikki on mahdollista! Olen kyllä aikaisemminkin ollut sitä mieltä että ratsastuksessakin voi kehittyä oikeasti hurjaa vauhtia jos vaan haluaa ja treenaa. Silti tuo yllätti, se palava halu oppia ja joka tunnin jälkeen illalla videon katsominen , minun kommenttien kuuntelu ja milloin ollaan menty yhdessä avotaivutusta ja millon vaihtoja kanttiinin lattialla. Se kehon hallinnan miettiminen kävellessä tallissa ja meidän muiden ratsastuksen seuraaminen päivittäin, on todella tuottanut tulosta. Jokainen pystyy siihen hyvillä hevosilla ja hyvällä säännöllisellä valmennuksella. Ei ehkä noin nopeasti, mutta hyvin nopeasti. Välillä mietin kuinka nopeasti esimerkiksi voimistelussa noustiin luokasta toiseen ja opittiin uusia liikkeitä nopeasti, mutta siellä oltiin 3-5 kertaa viikossa treeneissä valmentajan silmän alla plus oheiset. Tässä tulee vielä hevosen keho kaupan päälle treenattavaksi ja molemmilla voi olla huonoja päiviä. Haastavaa, mutta kun kaikki osuu nappiin niin super palkitsevaa.

Hienoa päästä taas ratsastamaan ja nyt tiedän nauttia joka kulmasta! J Laitan myöhemmin tekstiä miten meni valmennukset, toivottavasti saan kuvatkin. 

















1 kommentti:

  1. Huippua!!! Jee, hyvä. :) Ja kiitos, kun taas jaksat kirjoittaa ja ihania kuvia myös. :)

    VastaaPoista